| |
Tagit
Tagi tarkoittaa julkaisun nimeä. Ne yleensä antavat sinulle paljon informaatiota julkaisusta. Yksityiskohtaisemmat tiedot julkaisusta on kirjoitettu sen sisältämään .nfo tiedostoon. Julkaisuiden tagit sisältävät yleensä paljon sellaisia sanoja ja määritelmiä joita et ehkä ymmärrä. Alapuolelta voit löytää mitä tietyt sanat tagissa tarkoittavat.
Ensinnäkin mahdolliset lähteet elokuvalle/ dvd:lle. Lähteet ovat järjestyksessä sen mukaan mikä julkaistaan ensin:
CAM (Camera) (suom. Kamera):
Cam julkaisu on teatteri rippaus mikä on yleensä kuvattu digitaalisella videokameralla. Joskus niissä käytetään pientä jalustaa, mutta yleensä se ei ole mahdollista,
joten kamera saattaa heilua. Myöskään istuimen paikka josta elokuva on kuvattu, ei ole aina ihanteellinen, ja se on saatettu kuvata kulmasta. Sitä puuttuuko (eng.cropped) kuvasta asioita, on vaikea kertoa ellei kuvassa näy tekstejä, mutta suurimmaksi aikaa kuvassa on näkyvissä kolmikulmaiset rajat ylhäällä ja alhaalla. Äänet julkaisuun on otettu kameran mikrofonista, ja erityisesti komedioissa, yleisön naurun voi kuulla selvästti läpi. Näistä syistä johtuen kuvan- ja äänenlaatu julkaisuissa on aika huono, mutta jos käy onni, ja teatteri on lähes tyhjä äänenlaatu voi olla suhteellisen hyvä.
TS (Telesync):
Telesync julkaisu on sama kuin CAM julkaisu paitsi, että siinä on käytetty ulkoista audiolähdettä (yleensä äänipistoketta kuulovammaisten tuolissa). Suora äänilähde ei takaa välttämättä hyvää äänenlaatua, paljon taustaääniä voi silti välittyä julkaisuun. Useimmiten telesync julkaisut on kuvattu tyhjässä elokuvateatterissa tai suoraan projektorointi huoneesta
ammattilaiskameralla, joka antaa paremman kuvanlaadun. Telesync julkaisuissa laatu voi vaihdella laidasta laitaan, tarkista näytetiedosto (eng. sample) aina ennen kuin lataat koko julkaisun. Suuri määrä Telesyncs ja CAM julkaisuista ovat huonoja.
TC (Telecine) (suom. Filmintoistolaite):
Telecine laite kopio suoraan filmin digitaalisesti rullalta. Äänen ja kuvan pitäisi tällöin olla erittäin hyviä, mutta yleensä laitteiden korken hinnan takia telecine julkaisut ovat epätavanomaisia. Periaatteessa filmi on oikeassa kuvasuhteessa, vaikkakin 4:3 telecines julkaisuja on olemassa. TC menee yleensä sekasin sanan "TimeCode" kanssa, joka on näkyvä laskin filmissä. Klikkaa täältä lukeaksesi lisää telecinestä (englanninkielinen artikkeli).
SCR (Screener):
Ennenaikainen VHS kasetti, joka on lähetetty videovuokraamosta, tai lukuisista muista paikoista ennakkokäyttöön (eng. promotional use). Screeneri toimitetaan VHS kasettina, ja yleensä 4:3 (koko näyttö) kuvasuhteessa, vaikkakin letterboxed (=kuvasuhde muutettu ilman vääristymiä) screenerit ovat yleistyneet. Suurin haitta näissä julkaisuissa on niin sanottu "ticker" (viesti joka rullaa alakulmassa läpi elokuvan, ja sisältää tekijänoikeudet ja
anti-kopiointi yritysten puhelinnumerot sekä tiedot). Myös, jos nauha sisältään sarjanumeroita, tai mitään muita merkintöjä jotka voivat johtaa kasetin lähteeseen, on peitetty, yleensä mustalla laatikolla tekstin päällä. Tämä kestää yleensä vain muutaman sekunnin, mutta harmin vuoksi jotkin merkinnät saattavast kestää filmin loppuun asti, ja jotkin saattavat olla melko isoja. Riippuen siitä mitä laitteita on käyetty, screenerin laatu voi vaihdella erinomaisesta (jos se on MASTER kopiosta), aina erittäin heikkoon asti, jotka on tehty vanhoilla
VHS nauhottimilla ja heikoin kaappaus menetelmin. Suurin osa
screenereistä on muunnettu VCD muotoon, mutta myös muutamia yrityksiä SVCD muotoon saatetuista screenerestä on olemassa, jotkin näyttävät paremmilta kuin toiset.
DVDSCR (DVD Screener):
Sama esittely kuin screenerissä, mutta video on siirretty DVD:stä. Yleensä
letterbox muotoa, mutta ilman ekstroja jotka DVD retail julkaisui voi sisältää. "Tickeriä" ei yleensä ole mustissa reunuksissa, eikä se täten häiritse katselua.
Jos rippaajalla on yhtään taitoja, DVDscr pitäisi olla erinomaisen hyvä. Yleensä se muunnetaan SVCD tai DivX/XviD muotoon.
WP (Workprint) (suom. Työpainos):
Workprint on kopio filmistä jota ei ole vielä saatu valmiiksi. Siitä saattaa puuttua kohtauksia, musiikkia, ja laatu saattaa vaihdella erinomaisesta erittäin heikkoon. Jotkin WP:t ovar hyvinkin erinäköisiä kuin lopulliset painokset (Men In Black elokuvasta puuttuivat kaikki alienit, niiden tilalla oli näyttelijät) ja jotkin saattavat sisältää ylimääräisiä kohtauksia (Jay and Silent Bob). WP:t voivat olla kivoja lisäysksiä kokoelmaan, kun hyvälaatuinen lopullinen versio on hankittu.
Retail DVD (suom. Myynnissä oleva DVD):
DVD joka on saatavana kaupoista.
PAL / NTSC:
PAL ja NTSC ovat kaksi erilaista video standardia, ensimmäistä käytetään Euroopassa ja Aasiassa, ja jälkimmäistä Amerikassa. PAL järjestelmässä on hieman korkeampi kuva (256 riviä ) kun verrataan NTSC järjestelmään
(200 riviä), joten jos ohjelmastasi/elokuvasta leikkautuu alaosiosta kuvaa pois, kun käytät Amerikkalaista soitinta, mahdollisuudet ovat, että ohjelma on kirjoitettu PAL standardilla, ja se pyörii lyhennettynä NTSC soittimessasi. PAL ja
NTSC standardien erot ovat vähemmän tärkeitä Eurooppalaisille käyttäjille; vaikkakin he käyttävät PAL järjestelmää, NTSC ohjelman pyörittäminen ei ole niin kamalan näköistä koska kuvasta puuttuu tavaraa vain yläosiosta.
Muita tärkeitä tageja elokuville / dvd:ille:
COMPLETE (suom. kokonainen):
Julkaisu on COMPLETE ku se on tehty alkuperäisestä DVD5 elokuvasta, eli sitä ei ole tarvinnut säätää ollenkaan, joten se on täysin koskematon. Suurin osa julkaistuista DVD:istä nykyään on alunperin DVD9 muotoa,
joten ne täytyy pienentää DVD5 muotoon. DVD5 on paljon halutumpi muoto sen takia, koska kaikki dvd soittimet pystyvät lukemaan niitä, ja lähes kaikki dvd polttavat pystyvät polttamaan niitä. DVD9 levyt ovat vähemmän suosittuja, ne ovat paljon kalliimpia ja monet ihmiset eivät pysty polttamaan DVD9 levyjä. Kun julkaisu on DVD9 muotoa sitä ei ole pienennetty,
DVD9 tagi lisätään erikseen julkaisun nimeen. Kun julkaisu tehty alkuperäisestä DVD9 levystä, mutta se on pienennetty DVD5 muotoon julkaisun nimeen ei lisätä mitään erityis infoa.
LiMiTED (suom. rajoitettu):
Elokuva on LiMiTED kun sitä toistetaan elokuvateattereissa rajoitetun ajan. Yleisesti pienemmät filmit (kuten esim. taidefilmit jne.)
ovat rajoitettu. The scene asettaa elokuvan rajoitetuksi kun sitä toistetaan vähemmässä kuin 300 Iso-Britannian teatterissa, tai alle
500 USA:n teatterissa. Scene kielessä näitä yleensä kutsutaan, " 300 UK
screens", ja "500 USA screens" termeillä. Virallisesti, ei lasketa avausviikonlopun teatteri määrää, vaan teatterien huippumäärä koko levityksen aikana.
Esimerkiksi; kun elokuvalla on pyörii 275:ssä näyttämössä eli "275 UK screens" avajaisviikonloppunaan,
ja viikonpäästä se pyörii 325 teatterissa, se ei ole rajoitettu.
iNTERNAL (suom. sisäinen):
Sisäinen julkaisu tehdään muutamasta syystä. Yleisin syy on, että julkaisu on julkaistu jo aiemmin, ja että iNTERNAL tagilla, julkaisua ei nuketeta.
Tätä tapahtuu melko useasti DVD:issä. Kuten myös huono laatuisissa teatteri rippaukissa käytetään iNTERNAL tagia, jotta se ei huonontaisi julkaisuryhmän mainetta. iNTERNAL
julkaisu on normaalisti saatavilla vain julkaisuryhmien omilla sivustoilla, niitä ei voida siirtää toisille sivuille kysymättä lupaa sivuston adminilta.
Vaikkakin jotkin julkaisut ovat iNTERNAL tagin saaneita, saattavat ne silti olla erittäin suosittuja.
DVD genren lisäksi myös muut warez genret tekevät sisäisiä julkaisuja, tosin pienin poikkeuksin. Mp3 julkaisuissa se merkitään
"julkaisunimi-vuosi-ryhmä_iNT". Tällä tavoin sisäistä julkaisua ei lasketa scene tilastoihin. Tämä estää julkaisuryhmiä tekemästä paljon sisäisiä mp3 julkaisuja, joilla he yrittäisivät vain nostaa scene tilastoitaan. Jotkin ryhmät uudelleennimeävät iNTERNAL sanan iNT sanaksi, koska se on lyhyempi.
Subbed (suom. tekstitetty):
Jos VCD julkaisu on tekstitetty eli "subbed", se yleensä tarkoittaa, että elokuvaan on lisätty "hard encoded" teksitykset joita ei voi enään poistaa. Näitä yleensä näkee malesialaisissa/kiinalaisissa/thaimaalaisissa jne. julkaisuissa, ja joskus niissä on kaksi eri kielivaihtoehtoa, jotka saattavat viedä suuren tilan ruudusta. SVCD formaatti tukee siirrettäviä tekstityksiä, joten jotkin DVDRipit on julkaistu siirrettävillä tekstityksillä. Tämä mainitaan NFO tiedostossa erikseen.
Unsubbed (suom. ei-tekstitetty):
Jos elokuva on julkaistu teksitettynä aikaisemmin, ei-tekstitetty versio saatetaan julkaista tämän rinnalle.
Custom.Subbed (suom. Erikoistekstitetty):
Julkaisu voi olla myös ns. "custom
subbed". Elokuva on yleensä julkaistu aikaisemmin USA:ssa sen jälkeen ne on julkaistu Euroopassa. Nämä elokuvat sisältävät yleensä vain muutaman tekstitysvaihdoehdon, lähinnä niillä kielillä joita puhutaan USA:ssa. Eurooppalaiset ryhmät voivat tehdä erikoistekstitykset ja lisätä nämä dvd:lle. Esimerkiksi, kun hollantilaiset tekstitykset
on lisätty NTSC DVDr julkaisuun, sen nimi on:
Madagascar.2005.Custom.NL.Subbed.NTSC.DVDr-Group. Tietenkään, tämä ei ole pelkästään Euroopassa, vaan myös Japanilaiset elokuvat voivat olla tekstitetty esimerkiksi englanniksi.
Dubbed (suom. Dubattu =puhuttu päälle):
Jos filmi on dubattu, niin elokuvassa näyttelijöiden äänet on korvattu jollakin toisella kielellä. Dubatut versiot englanninkielisistä filmeistä on tarkoitettu ihmisille ,jotka eivät ymmärrä englantia.
STV:
STV eli " Straight To Video" (suom. suoraan videolle). Näitä elokuvia ei ole koskaan esitetty teattereissa, vaan ne ovat julkaistu suoraan videolle/dvd:lle. Tästä syystä, monet sivustot eivät salli näitä elokuvia.
SE:
SE eli "
Special Edition" (suom. erikoisjulkaisu). Kuten nimi sanoo, se on erikoisjulkaisu elokuvasta. Yleensä erikoisjulkaisut sisältävät lisämateriaalia kuten, trailereita, haastatteluita ja making-of dokumentin.
DC:
DC eli "Director's Cut" (suom. ohjaajan leikkaama). "Director's cut" versio on yleensä erikoispainos elokuvasta joka sisältää ohjaajan hyväksymän leikkausversion elokuvasta. Se yleensä julkaistaan pienen ajan kuluttua alkuperäisestä elokuvasta. Tässä tekstissä 'Cut' (suom. leikata) sana on synonyymi sanalle 'edit' (suom. editoida).
DL:
DL eli " Dual-Language" (suom. useampi kielinen), tarkoittaa että dvd sisältää enemmän kuin yhden puhutun kielen.
FS / WS (kuvasuhde tageja):
FS eli "FullScreen" tarkoittaai kokonäyttöä ja WS eli "WideScreen" (letterbox) tarkoittaa laajakuvaa.
Language Codes (suom. kielikoodit):
Elokuvan puhutut kielet ja tekstitetyt kielet voidaan ilmoittaa julkaisun nimessä. Joskus kielen nimi on mainittu kokonaan julkaisussa, kuten DUTCH, NORDiC, GERMAN ja
iTALiAN. Joskus se on lyhennetty, silloin käytetään ISO standardien maiden lyhenteitä, ne ovat samoja joita käytetään
www-domaineissa, esimerkiksi: NL (Dutch), NO (Nordic), DE (Germany), IT
(Italian). Täysi lista lyhenteistä, klikkaa tästä. Kun julkaisussa on useampia kieliä tai tekstityksiä, MULTi tai MULTiSUBS tagi mainitaan.
Extended (suom. pidennetty):
Joskus elokuvat julkaistaan uudestaan DVD:lle, koska elokuva on pidennetty. Niihin on pistetty takaisin poistettuja kohtauksia. Esimerkiksi, E.T. elokuva on tuotettu alunperin vuonna 1982 ja vuosia myöhemmin se julkaistiin DVD, mutta tällä kertaa digitaalisesti remasteroituna ja poistettujen kohtauksien kanssa.
Digitally Remastered (suom. digitaalisesti remasteroitu):
Digitaalisesti remasteroitu tarkoittaa, että vanha ei-digitaalinen elokuva on uudelleen-editoitu, eli
remasteroitu ja se julkaistaan DVD:lle. Jotkin erittäin vanhat elokuvat saattavat näyttää todella pahoilta verrattuna uusiin digitaalisiin elokuviin. Tällöin ne remasteroidaan jotta ne näyttäisivät paremmilta, niitä editoidaan, uudelleen väritettään jne.. Remasterointi on tavalaan jonkin sortin päivitys jo olemassa olevalle elokuvalle, yleensä niillä kannustetaan ihmisiä ostamaan uusi versio jostain sellaisesta, minkä he jo ennestään omistavat.
Rated/Unrated:
Rated tarkoittaa, että elokuva on sensuroitu, unrated loogisesti tarkoittaa sensuroimatonta.
Recode (suom. uudelleen koodattu):
Recode julkaisu on uudelleen julkaistava versio, yleensä ne on suodatettu TMPGenc:n läpi jotta saadaan poistettua tekstitykset, korjattua väritys jne. Vaikka ne voivat näyttää paremmilta, niitä eri arvosteta kovin korkealle ryhmien kesken, koska ryhmien oletetaan käyttävän julkaisuissa omia lähteitään.
R1, R2, R3, R4, R5, R6 (Region Code) (suom. aluekoodi):
DVD:t
julkaistaan eri maanosissa, tai alueilla. Aluekoodit suunniteltiin alunperin jotteivat ihmiset pystyisi katsomaan Amerikasta ostettuja DVD:itä muissa maissa, ja jottei vanhoja elokuvia myytäisi ilman yrityksen lupaa jotka omistivat tiettyjen elokuvien levitysoikeudet. Alukoodi pystytään kuitenkin kiertämään useissa soittimissa ns piirillä (eng. chip), tai ohjelmalla joka poistaa aluekoodauksen levystä. Aluekoodit ovat:
Alue 1 - Pohjois-Amerikka, Kanada
Alue 2 - Japani, Eurooppa, Etelä-Afrikka, ja Lähi-itä (mukaan lukien Egypti)
Alue 3 - Kaakkois-Aasia ja Itä-Aasia (mukaan lukien Hong Kong)
Alue 4 - Austraalia, Uusi-Seelanti, Tyynenmeren saaret, Keski- Amerikka, Meksiko, Etelä-Amerikka ja Karibia
Alue 5 - Itä-Eurooppa (entiset neuvostovaltiot), Intia, Afrikka, Pohjois-Korea, ja Mongolia
Alue 6 - Kiina
Muita yleiseti tärkeitä tageja:
PROPER (suom. kunnollinen):
Scene sääntöihin nojaten, kuka julkaisee tietyn julkaisun ensimmäisenä, on voittanut kisan (eng. race). Esimerkiksi, kun ryhmä julkaisee CAM version
Titanic elokuvasta ensimmäisenä, on se voittanut kisan. Jos julkaisuissa kuitenkin on jotakin "vialla" (heikko kuvanlaatu, huonosti synkronisoitu, audio virheitä jne.) ja toisella ryhmällä on olemassa parempi/oikea versio, voi ryhmä julkaista sen ja lisätä julkaisuun tagin nimeltä PROPER jotta se ei joutuisi nuketetuksi. Kuitenkin, julkaisun lähde täytyy olla sama kuin alkuperäisessä julkaisuissa. Esimerkiksi: jos ryhmältä "A" tulee heikkolaatuinen CAM julkaisu
niin ryhmä "B" voi julkaista heidän CAM julkaisun PROPER:ina. Telesync julkaisu ei voi toimia PROPER:ina CAM julkaisulle, koska niissä on eri lähde. PROPER
on scenen yksi käytetyimmistä tageista, ja suurin osa ihmisistä yleisesti ymmärtää, että PROPER on parempi kuin alkuperäinen julkaisu.
Syy sille miksi julkaisu on PROPER täytyy kertoa NFO tiedostossa.
Repack (suom. uudelleen pakattu):
Jos ryhmä julkaisee huonon rippauksen, niin he julkaisevat Repack version julkaisusta mikä korjaa ongelman. Se on periaatteessa sama kuin PROPER mutta sen julkaisee sama ryhmä kuin alkuperäisenkin julkaisun.
Rerip (suom. uudelleen rippaus):
Jos edellinen rippaus oli huono, nyt se ripataan uudestaan oikein.
READNFO (suom. lue info):
Jos jotain tärkeää on mainittu NFO tiedostossa julkasun nimeen lisätä tagi READNFO. Sillä voidaan myös korvata PROPER tagi julkaisun nimestä.
Tärkeitä tageja mp3 julkaisuille:
TV: Audio otettu TV:stä
Radio: Audio otettu radiosta
WEB: Audio ladattu verkkomusiikkikaupasta
VLS: Vinyyli Single (1-2 kappaletta)
EP: Vinyyli Maxi-single (2-5 kappaletta)
LP: Vinyyli täyspitkä albumi (eng. Full-length Album)
CDS: CD Single (1-2 kappaletta)
CDM: CD Maxi-single (2-5 kappaletta)
CDR: CD-Recordable (CD-R)
DVD: Audio DVD:ltä. Yleensä kabaree tai konsertti/musiikki dvd:ltä.
DVDA: Audio kappaleita, jotka tulivat DVD:llä bonuksena.
MD: Audio MiniDiskistä
TAPE: Musiikki nauhalta
Promo: Promotional (suom. ennakkokäyttöön tarkoitettu)
XX: Imported (suom. tuontitavaraa)
RETAiL: Kaupasta ostettava versio
Liveset: Nauhoitus DJ:n live miksauksista . Nauhoitukseen on yleensä käytetty:
- DAB: eli "Digital Audio Broadcasting" on järjestelmä jota käytetään lähettämään radio ohjelmia.
- SAT: Musiikki lähetetään satelliitti kanavien kautta.
- CABLE: Musiikki lähetetään radiokanavien kautta kaapeliradion avulla.
Bootleg:
Laittomasti nauhoitettu ja julkaistu äänite. Yleensä live taltioinneista, joskus sudio-otoksista. Nimitys tulee ihmisistä joilla oli mikrofoni piilossa heidän saappaissaan!
Labelcode/Catnumber:
Tämä on koodi mikä on yksilöllinen kaikille musiikki cd:ille/vinyyleille/jne. Koodi ei ole mikä tahansa numero, vaan se sisältää arvoja jotka tunnistettavissa. Esimerkiksi: Catnumber: WNRD2371 on cd jonka on tehnyt WieNerwoRlD Ltd.
Clean (suom. puhdas): Musiikki on sensuroitu. Yleisesti seksuaaliset tai väkivaltaiset sanat, jotka on korvattu "'bleep" äänillä tai ne on poistettu (eng.stripped).
Explicit (suom. sensuroimaton): Musiikkia ei ole sensuroitu.
Nyt joitakin tageja jotka ovat pelkästään elokuva/tv rippauksille:
Lähteet (eng. sources)
:
DVDrip:
Kopio lopullisesta DVD julkaisusta. Jos mahdollista tämä rippaus on tehty "PRE
retai" (ennakkokatselmusta varten annettu lopullinen versio) versiosta (esimerkiksi, Star Wars episode 2). J älleen kerran, näissäkin julkaisuissa on yleensä erinomainen kuvanlaatu. DVDrippaukset julkaistaan SVCD ja DivX/XviD muodoissa.
VHSRip: Muunnettu alkuperäisestä VHS kasetista, enimmäkseen skeittaus/urheilu videoita ja XXX julkaisuita.
TVRip:
TV jaksoja jotka on joko peräisin analogisesta/digitaalisesta TV verkosta (suosituimpia tapoja ripata on kapturoida kuva käyttämällä digitaalista
kaapeli/satelliitti boxia) tai julkaisu voi olla peräisin ns. "PRE-AIR" lähetyksestä, jonka satelliitti on lähettänyt ympäri maailmaa paria päivää aikasemmin (sisältävät joskus "vilkkumia" (eng. "flickers") jne..) PDTV on kapturoitu digitaalisesta TV PCI kortista, käytännössä antaa parhaan tuloksen, ja julkaisuryhmät julkaisevatkin SVCD julkaisut tästä lähteestä otettuna. VCD/SVCD/DivX/XviD rippauksia tukee TV scene.
Formaatit (eng. formats):
VCD (VideoCD):
VCD on mpeg1 pakkaukseen perustuva formaatti, jonka bittivirta (eng. bitrate) on 1150kbit ja resoluutio
352x240 (NTSC). VCD:itä käytetään yleensä huono laatuisempiin julkaisuihin kuten:
(CAM/TS/TC/Screener(VHS)/TVrip(analooginen) jotta saataisiin mahdollisimman pieni tiedostokoko, ja jos vain mahdollista saada julkaisu mahtumaan yhdelle CD:lle. kummatkin VCD:t ja
SVCD:t ovat ajoitettu minuutteina, eikä MB:inä (megabyte), joten kun katsotaan mpeg:tä,
se saattaa näyttäytyä suurempana kuin levyn kapasiteetti, ja todellisuudessa pystyt pistämään
74min julkaisun CDR74 levylle.
SCVD (SuperVideoCD):
SVCD on mpeg2 pakkaukseen perustuva (sama kuin DVD:ssä) video formaatti, joka mahdollistaa vaihtelevat
bittivirrat aina 2500kbits saakka, kun resoluutio on 480x480 (NTSC) joka venytetään 4:3 kuvasuhteeseen kun videota toistetaan. Vaihtelevien bittivirtojen takia, pituus elokuvalle jonka tallennat CDR levylle ei ole määrätty,
mutta yleensä se on 35-60 minuutin välillä. Jotta saataisiin paras mahdollinen kuvanlaatu
SVCD levylle on videon koodausvaiheessa (eng. encode) muistettava käyttää moninkertaisia pakkauskertoja (eng.
"multiple passes"). Tämä vie kauemmnan aikaa, mutta tulokset ovat silmin nähtäviä.
XVCD/XSVCD:
Nämä ovat periaatteessa VCD/SVCD julkaisuja, jotka eivät eivät kunnioita "sääntöjä". Ne ovat molemmat tallennuskykyisiä ja niissä on korkeat resoluutiot ja bittivirrat, mutta kaikki riippuu siitä millaiselle soittimella levyä voidaan soittaa. X(S)VCD:t ovat todellakin
ei-standardi julkaisuja, joita käyttävät yleensä koti-rippaajat joilla ei ole aikomusta julkaista rippaustaan.
XViD/DivX (Digital Video Express):
DivX on formaatti joka on suunniteltu multimedia alustoille. Se käyttää kahta kodekkia (eng. codec),
yhtä hitaisiin kohtiin, ja yhtä nopeisiin kohtiin. Suurin osa vanhoista filmeistä on koodattu pelkästään hitaisiin kohtiin tarkotellu kodekilla, ja tämän takia niissä on ongelmia nopeiden kohtauksien kanssa. Tämä kahden kodekin metodi tunnetaan nimellä SBC (Smart Bit-rate Control) ja se mahdollistaa kodekin vaihdon kesken kohtauksen, tuloksena paljon parempi kuva. Formaattia kutsutaan ns. "Anamorphic" nimityksellä ja bittivirta/resoluutio ovat vastavuoroisia (eng. interchangeable). Korkean prosessointitehdon takia, ja toistoon vaadittavien erilaisten kodekkien takia, on epätodennäköistä, että näemme DVD soitinta joka pystyy toistamaan DivX formaattia. Sellaisia soittimia on kyllä suunniteltu jotka pystyisivät tähän, mutta mitään ei ole koskaan julkaistu. Suurin osa
PROPER DivX rippaukista (ei Re-Encs) on otettu DVD:iltä, ja periaatteessa
2 tuntia per levy on mahdollista hyvällä kuvanlaadulla. DivX formaatissa esiintyy useita kodekkeja, suosituin on alkuperäinenl Divx3.11a ja uudet XviD kodekit.
CVD:
CVD on yhdistelmä VCD SVCD formaatteja, ja se on tuettu monissa DVD soittimissa. Se tukee MPEG2 bittivirtaa kuten
SVCD, mutta se käyttää 352x480 resoluutiota (ntsc) koska horisontaalinen resoluutio ei yleensä ole niin tärkeä. Tällä hetkellä yksikään julkaisuryhmä ei julkaise
CVD julkaisuja.
Vaihtoehtoisia lähteteitä TV Rippauksille:
HDTV (High Definition Televison):
Digitaalinen nauhoitus jonka lähde (tässä tapauksesa eng. stream) on joko 1080i tai 720p ja bittivirta 19,39mbps tai korkeampi.
PDTV (Pure Digital Television):
Muu resoluutioiset digitaaliset nauhoitukest joiden lähteiden bittivirta on
10+mbps tai korkeampi. Siinä on tiedostoille oma taso joka on ripattu suoraan puhtaasti digitaalisesta lähteestä, jossa on kuitenkin pienempi resoluutio kuin
HDTV:ssä. Se on nauhoitettu TV viritinkortin kaappauksella joka vastaanottaa digitaalista videolähetystä tai C-Band:ia.
SDTV (Standard Digital Television):
Digitaalinen nauhoitus tai kapturointi
sellaisesta lähteestä missä on mikä tahansa resoluutio ja bittivirta alle
10mbps. Mukaanlukien "DirecTiVo" mutta myös kapturoinnit digisatelliitista tai
digikaapelista jossa on analogiset kapturointi kortit.
TVRip (Analoginen TV Rippaus): Nauhoitettu analogisesta TV:stä, alhaisin kuvanlaatu kaikista TV rippauksista.
Lisää TV infoa:
Season/Episode code (suom. kausi/jakso koodi):
Koodi joka näyttää mikä kausi ja episodista ohjelmasta on kyseessä.
Esimerkiksi: S01E12 tarkoittaa 1. kauden jakso nro. 12.
DSR (Digital Stream Rip):
Digital stream rip on rippaus joka on kapturoitu digitaalisesta lähde virrasta (eng. stream), kuten HDTV tai DVB muunnos.
DVB (Digital Video Broadcast):
Standardi suoralle kuvan lähetykselle televisioihin, Euroopasa ja Pohjois-Amerikassa. Se perustuu MPEG2 pakkaukseen.
DSR (Digital Satellite Rip):
Nauhoitettu digitaalisesta satelliitista, kuvanlaatu on sama kuin PDTV:ssä.
PPV (Pay Per View television):
Pay television näyttää sellaista ohjelmaa, josta käyttäjä on maksanut.
(Konsoli) Pelit, 0day ja Ohjelmissa ei ole hirveasti ekstratageja.
Tietenkin ohjelman versionumero, ja muita tageja kuten repack ja proper voidaan käyttää. Tässä on muita tageja 0day ohjelma julkaisuille:
AIO
AIO eli "All-In-One", tarkoitta kaikki-yhdessä-paketissa ohjelmaa. Esimerkiksi: Microsoft Office, joka sisältää
Word, Frontpage, Publisher, Access jne. ohjelmat.
RTM
RTM eli " Release To Manufacturing". Tälläinen julkaisu on vuotanut jostain ennen kuin se on kaupoissa. RTM versio on viimeisin
versio ohjelmsta, ennen kuin se tulee kauppoihin myyntiin.
VLM
VLM eli "Volume License Key". Tämä tarkoittaa, että krakattu (eng. cracked) ohjelma on jo lisensoitu, ja täten ei tarvitse aktivointia asennuksen jälkeen.
Crack Type (suom. crack tyyppi)
Esimerkiksi crack tai keygen.
Machine
Minkä laitteen kanssa julkaisu on yhteensopiva , kuten Nokia puhelimet, PDA jne.
OS
Minkä käyttöjärjestelmän (eng. operation system) kanssa julkaisu on yhteensopiva. Esimerkiksi Windows / Mac jne.
Tarpeeksi tietoa tageista nyt, katsotaan hieman esimerkkejä..
|
|